SENGGIGI

senggigi4senggigi2senggigi3senggigi1Käytiin muutama (?) viikko sitten Lombokilla. Suunnattiin Senggigiin, sillä löydettiin sieltä kiva majoittumismesta. Tipunen lueskeli netistä, että paikka olis kovinkin turistinen, mutta meidän lisäksi siellä ei tainnut juuri muita olla. Paikallisia siispä vain. Hati hati huudettiin aina perään, jos lähdettiin skoballa hurjimaan. Eli varovaisuutta vähän blondit hei. Haha.

Oon rakastunut Indonesiassa ollessa skootterilla ajeluun sen verran, että oon miettinyt oman vespan ostamista Helsinkiin. No ei varmasti tule toteutumaan, mutta haaveissa on. Oispa kiva. Siellä tosin kulkee julkiset niin pirunmoisen hyvin, eikä skoba olis käytössä kuin muutaman kuukauden.. joten unohtukoon idea ihana.

Täällä Thaikuissa en edes ottanut skootteria käyttöön, sillä olin asennoitunut enemmänkin ottamaan aurinkoa ja urheilemaan. Vuokraus ois myös maksanut kolme kertaa enemmän kuin mitä Balilla oon maksanut, joten no thanks.

Parastahan on, kun lähtee rohkeesti vaan ajelemaan tuntemattomia teitä. Lombokilla se oli iisiä, sillä saarta kiertää hyväkuntoinen ja leveä asfaltoitu tie. Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan ja luonnon lisäksi ympärillä näit ylä- ja alamäkien lisäksi turkooseja rantoja, vihreää, vihreää, lehmiä, paikallisia ja taas vähän meren lisäksi vihreää. Aikamoisen kaunista. Kaunista on myös kesken ajon yllättävä kaatosade, joka ajaa lähimpään ravintolaan pakoon. Paikalliseen sellaiseen, josta sai super hyvää kanaa ja riisiä. Koska sade ei lakannut ollenkaan ja oltiin ajettu 45 minuutin päähän meidän hotellilta, oli meidän pakko lähteä köröttelemään hiljaa takaisin päin. Tiedättekö kuinka pahalta tuntuu pienikin sateen ropina iholla, kun skootterissa on edes se 30km/h vauhtia. Aivan saatanasta koko homma. Sattuu enemmän kuin luulisi. Meidän oli siis pakko pysähdellä vähän väliä puiden alle sadetta piiloon. Onneks päästiin kuitenkin loppujen lopuksi (muistaakseni alkon kautta, joita ei löydy saarelta paikallisten alkoholittomuuden takia) takaisin kotiin, laitettiin kuuma vaahtokylpy tulille ja Suomilove pyörimään. Perus suomalaiset Indonesiassa. Heko heko.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s