AAMUKAHVILLA ALLERGIOIDEN

1

Tsirppis-tsii! Tiistai ja kahdeksastoista huhtikuuta, pakkasasteita varmaankin viisi. Tai sitten ei, mutta onneks sentään aurinko paistaa. Nää viime päivät on ollut niin pirunmoisen kylmiä, eikä siks oo entisen tapaan tehnyt mieli olla ulkona juuri ollenkaan. Kaikki ne kerrat, kun oon Hillan kanssa suunnannut pihuksille valokuvailemaan, on mun naama turvonnut kylmästä. Ei oo nihkeämpää tunnetta, kun se, että iho on aivan tulessa, helottaa punaisena ja turvottaa mut apinalapsen näköiseks. Pienenä se meni siinä mukana, kun viiletti vaan. Ei haitannut, vaikken ihan ihmiseltä näyttänyt. Nyt aikuisiällä oon visusti karttanut allergiakohtauksia pysymällä sisätiloissa. Kulkenut Helsingissäkin vaan kantakaupungin alueella julkisilla, ja koto-Varkaudessa ajanut autolla joka paikkaan. Ei tarvitse hirveästi pihalla olla.

Tän allergian kanssa ei ole sen suhteen aina ollut helpoin elää, kun ympärillä olijat ei tahdo uskoa, että kaikki kihelmöinti, turpoaminen, tasapainon heittäminen, huono olo ja kaikkien niiden tuoma äreys ei ole omasta mielestä aina niin sen ulkona olemisen väärti. Viime viikolla mulla turpos kieli, jota sitä on elämässä tehnyt vaan kerran aikaisemmin. Toissakesänä mulla lähti pyöräillessä näkö ja sen jälkeen taju. Vielä silloin, kun kävin lenkkeilemässä, oli mun otettava lenkkipoluksi kodin viereinen kenttä ihan vaan, että jos sattuis taju lähtemään. Ja usein niin myös teki.

Musta tuntuu, että iän myötä allergia on vaan pahentunut. Ja kovinkin varmasti se johtuu siitä, etten ole sitä juurikaan siedättänyt. Pienenä tuli oltua enemmän ulkona, mutta nykyisin on ehkä enemmän kiinnittänyt huomioo omaan (ja kanssaolioiden) hyvinvointiin sillä saralla, etten lähde itseäni kylmään ärsyttämään. Rakastan ulkona olemista, mutta en sitten millään kylmän aikaan. Se täällä Suomessa onkin surullisin homma, kun ei luontoon pääse samalla tavalla kuin vaikkapa Aasiassa ollessa. Siellä se oli koko ajan läsnä.

No mutta koska maailmassa vallitsee joltain osin aina balanssi, tasapainottaa tätä allergiaa se, että on se minulla ainoana. Ehkä mielummin näin kuin että olis allerginen kymmenille ruoka-aineille. Saati sitten auringolle tai sähkölle. Hmm.

Ps. tein smoothien. Laitoin siihen mustikkaa, vadelmaa, avokadoa, sitruunaa, tulsia, macaa, MSM:ää, vehänorasta, ashwagandhaa ja kookoslöjyä. Arvatkaa onko överi? No on,  vähän liiankin.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s