Teki mieli kirjoittaa siitä, kuinka nukkuminen on ollut viime aikoina vaikeaa. Siitä, kuinka heräilen aamulla aina liian aikaisin ja siitä, kun usein avaan öisin ikkunan, jotta olis viileämpi nukkua. Ja vielä siitä, kuinka kaikki tuntuu vieläkin vähän sumuiselta. Mutta… kaikki on oikeasti paremmin kuin mitä itselleni kummittelen. Oon ollut jo kaksi kuukautta Suomessa. Kevät on jo melkein täällä. Tai jos ei sen tuoma lämpö, niin aurinko ainakin. Luonto alkaa pian näyttämään hieman kauniimmalta ja jos ei sekään vielä pitkään aikaan, niin onneksi Kallio on kaunis.

Tämän päivän lupasin itselleni, että askartelen, paljon. Päätin kuitenkin, että syön hidasta aamupalaa, juon taas liikaa kahvia ja tuijottelen ikkunasta ulos. Kuuntelen musiikkia ja olen vaan. Sen kaiken oon kyllä tänään tehnytkin, aika antaumuksella.

Oon ottanut viime päivinä kylmyyksiini niin kuumia suihkuja, että iho on aikamoisen kuivana. Iltaisin sänkyyn hypätessä sen oikein huomaa, kuinka joka paikkaa kutittaa. Joka ilta myös joudun hetken sängyssä olon jälkeen juoksemaan keittiön kaapille öljyämään kookosöljyllä koko kropan. Perhanan neljä vuoden aikaa.