TULI OLOKSI SELLAINEN SURULLINEN, JA SITTEN HELPOTTI

nilla3.jpg

nilla9

11

nilla4

Eilen illalla otin läppärin käteeni ja eksyin sivulta sivulle, sieltä taas jollekin toiselle. Olin surffailemassa syvällä, kunnes kohtasin kommentin. Sellaisen kommentin, joka hieman purskautti itkuun. Mietin pitkään miksi. Sittenpähän tajusin, että ikävä tämä on. Ikävä sitä aikaa kohtaan, kun asuin alppikadulla. Paras ystävä naapurissa. Sitä sellaista aikaa iski ikävä, kun jokaiseen päivään kuului maailmasta ja sen kaikista kaikkeuksista keskustelua. Elämän tarkoituksesta, ihmeellisyyksistä ja kaikesta sellaisesta, joista en ole ikuisuuksiin kenenkään kanssa jutellut. Tuli ikävä sitä alppikadunomaista  rauhaa.  Kirjoitin itkusilmässä viestin edellä mainitulle ihmiselle ja sanoin, että nyt on ikävä. Olo helpottui ja huokaisin. Onneksi on keksitty kirjoittaminen. Kuinka sitä ennen oliskaan pärjätty, jos ei kirjeitä olisi kirjoiteltu? Ja kuinka tää viestittely on nopeuttanut ja helpottanut meidän elämää. Aikamoisesti.

Toissa kerralla Varkaudessa mummia ja ukkia moikkaamassa käydessä, kertoi mummi, että oli ukki aikoinaan lähetellyt rakkauskirjeitä. Ukki hekotteli, ei kuulemma ollut. Mummi-rakas siihen tokaisi, että onneksi kaikki on tallella. Sitä päivää minä odotan, kun päästään näitä yhdessä lukemaan. Voi että mä odotan. Siihen mummi lupautui. Sydän.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s