Viime ajat on jotenkin ollut niin onnellisen tuntuista. Kaikesta huolimatta.

On tuntunut siltä, että on täytynyt ottaa omaa aikaa entistä enemmän ja aika ajoin ravistella päätään. On pitänyt syödä vihreää, herätä viisarin värähtäessä kuuteen ja juosta pää kolmantena jalkana hiljaiseen sporaan, aina se on prkl lähdössä minuutteja liian aikaisin pysäkiltä. On pitänyt hyvästellä rakas ukki, kyyneleiden virratessa. Sanoa sana rakastan useammin kuin aikaisemmin. On pitänyt tajuta kuinka kauniista isovanhemmista meidän vanhemmat on kasvatettu.

Oon saanut nauttia kesästä, kellua järvessä ja saunoa äidin kanssa tunteja. Oon saanut käydä festareilla ja juoda viiniä. Oon saanut olla ja välillä valittaa olematta olemista. Oon saanut haaveilla ja toteuttaa, nähdä vanhoja ystäviä ja häivyttää ikävää.

Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, sain juuri uuden valkoisen maalilta tuoksuvan pyöreän ruokapöydän. Ah, elämä. Ja tämä tietokone. Tuntuu ihanalta näpyttää ajatuksia lauseiksi tähän näin.