ASIAA ELÄMÄSTÄ

1.jpg

24.12.2018 kirjoitettua.

Mietin tovin kuinka kiertäisin seuraavan lauseen jotenkin hieman vaikeammin ymmärrettäväksi. Tai semmoiseksi, jota täytyisi rivien välistä hieman kaivella. Kirjoitan sen nyt sitten kuitenkin suoraan – erosin kaksi ja puoli vuotta tuntemastani ihmisestä muutama kuukausi sitten. Asia tuntui kovin pelottavalta siirrolta, vaikka päätöksestä täysin varma olinkin. Aikuisiän ensimmäinen parisuhde päättyi ja nyt on opeteltava elämään yksin. Se tässä ehkä eniten pelottaa, sillä oon ollut viime aikoina muutenkin todella yksinäinen.

Asuin Kalliossa i-ha-nas-sa kodissa, joka tuntui oikeasti kodilta. Vietin siellä paljon aikaa. Se oli kaunis koti ja siellä oli hyvä olla. Olin aivan varma, että joudun maksamaan itseni kipeäksi pienestä asunnosta kantakaupungissa. Etsin hikikarpalot otsalla asuntoa lähes kuukauden (joka varmasti on monelle lyhyt aika). Kävin yleisissä näytöissä kymmenien muiden asuntoa etsivien kanssa. Ei napannut. Ei kolahtanut. Stressasin, mutta samaan aikaan tiesin, että kaikki vielä järjestyy. Aivan niinkuin elämä aina ennenkin paikoilleen on soljahdellut.

Nyt koti on Kruununhaassa. Maksan itseäni hieman kipeäksi, mutta koti siinä samanaikaisesti kipeydestä kauneudellaan parantaa. Neliöitä on 33 ja huonekorkeutta 4 metriä. Saan herätyskellon aamulla soidessa laskeutua rappusia pitkin parvelta alas, kipittää olohuoneen ja keittiön läpi kylpyhuoneeseen, jossa astella rappusia pitkin vessanpöntölle. Aika mahtavaa. Koti tosin ei ole vielä tuntunut niin kovin kodilta. Yleensä ikävöin jo ensimmäisen Varkaudessa nukutun yön (olin porukoiden luona joulun vietossa) jälkeen omaan kotiin, mutta sitä ikävää ei vielä ole tullut. Se voi tosin johtua myös siitä, että koti odottaa siellä ihan yksinään.

2

Tänään 20.3.2019 kirjoitettua.

Ja niin sitä yksi aikakausi taas päättyy. Tuntuu oudolta, että työyhteisöstä voi tulla niinkin rakas kuin mitä nykyisestä on itselleni muodostunut. Oon oppinut valtavan määrän uutta, tutustunut ihailtaviin ihmisiin, sisäistänyt uusia ajattelutapoja ja saanut inspiraatiota oman elämän luovimiseen. Yhdeksän kuukauden aikana on ollut ainoastaan muutama aamu, jolloin olis tehnyt mieli jäädä sänkyyn. Eikä päivääkään, jolloin työ ei olisi tuottanut onnenpuuskia.

Viime syksynä (viimeisimmän postauksen aikoihin) päätin tehdä elämässä käännöksen. Erosin ja muutin omilleni. Asia oli ollut pohdinnassa jo pidemmän aikaa, mutta ehkäpä juuri työyhteisön antamasta läsnäolosta sain voimia jatkaa elämää ihan vain itseni kanssa. Tuntuu pelottavalta ja hieman väärältäkin sanoa, mutta nyt on helppo hengittää. Helppo olla taas minä.

3.jpg

Joulukuu meni Kalliosta pois muuttaessa. Uusi koto asettui Kruununhakaan.

Jotenkin tuntui, että kyllä se koto jostain löytyy. Ja niin löytyi. Kodosta alkoi muotoutua oma paikka kuitenkin vasta tammikuun puolella. Se, että oppi olemaan yksin, oli pienen hengähdystauon takana. Se, että antoi itselleen luvan nauttia elämästä ja yksinolosta, vaati itseltään suuremman hyväksynnän.

Vuosi 2019 on ollut elämäni parhaita, vaikka takana onkin vasta kolmisen kuukautta. Oon saanut uusia hyviä ystäviä, tehnyt ja harrastanut. Elänyt, jos niinkin voin alkuvuoteni yhteen sanaan kiteyttää. En tiedä onko valo hullaannuttanut, mutta ei ole ollut päiviä ilman hyvää oloa. Tässä elellään vahvan tasapainon ja seesteisyyden keskellä. Väittäisin niin.

Mutta entä nyt? Maaliskuun pian vaihtuessa kevääseen, on suunnitelmat elämän suhteen jälleen auki. Niin sanotusti; ei suunnitelmia. Tuntuu kuitenkin, että jotain hyvää on tulossa. Ihan jossain tuossa oven takana ne vaan odottelee oikeaa hetkeä. Ihana 2019.

Advertisements

LOVE IN THE AIR

7

2

3

11.jpg

4

12.jpg

9

10

Tätä viikonloppua odotin sydämeni pohjasta. Ei ollut suuria suunnitelmia. Tai ainakaan sellaisia, joita olis täytynyt tippaakaan stressailla. Tälle päivälle olin sopinut kierrätyskeskus-päivän ystävien kanssa ja huomiselle ruuan laittoa toisten sellaisten. On vaan saanut antaa akkujen latautua, kun ei ole tarvinnut minnekään säntäillä. Koko viikko on oikeastaan mennyt vain töissä ja kotona. On ollut veto sosiaalisen ähkyn takia vähän poissa, joten kotona oleminen on maistunut oikein ihanalta. Tarvitsen aina sen hetken ihan vaan olemiseen, jotta sitten voin taas antaa itsestäni enemmän ympärillä oleville. Nyt tuntuu taas omalta itseltä.

Oon niin kovin onnellinen ja onnekas tyyppi, että omistan sellaisen ystävän, jonka seurassa keskustelu vaan soljuu eteenpäin. Ihan sama kuinka pieni aihe tai asia, saadaan tuntien vuoropuhelua aikaan joka ikinen kerta. Se, jos joku on ihanaa. Ja puhdistavaa.

00:37, joten ehkä on aika alkaa ööunille. Hyvää ihanaa unta, tätä viikonloppua ja lämpöisiä syyspäiviä sulle ja sulle <3

VIIKONLOPUN ELOA

Hörppäsen aamukahvista ensimmäiset herätykset vasta 11:45, avaan verhot ja ikkunat, yritän hätistellä viime päivinä kyläilemään lentäneitä banaanikärpäsiä ja sen jälkeen istun pöydän ääreen hengähtämään elämää. Päivän aloitus ei ollut niin nopea kuin mitä aamuvuoroihin arkena sännätessä.

Koska viimeaikoina oon innostunut taas ompelusta ihan uudella tavalla, on täytynyt viettää aikaa myös paljon enemmän kirpputoreilla. Ehkä vähän hirrveetä, mutta kierrätettävä on – oon ommellut vanhoista pussilakanoista vaatteita. :-D Esimerkiksi kuvassa näkyvät toppi, hame ja pompula on ompastu kirpparilta ostetuista lakanoista. On järjettömän ihanaa, että äidiltä perityt ompelutaidot ei oo hävinnyt hiljaisempien vuosien mittaan minnekään. Unissaan saadut visiot lähtee aika ajoin toteutukseen aika nopeallakin tahdilla.

1

4.jpg

3

6.jpg

5

9.jpg

Eilen me kirmaistiin Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan ihan vaan olemaan. Luonnossa tulee oltua nykyisin niin pirunmoisen vähän, että kaikki puutarhassa näkyvä oli jotenkin maaaaaagista. On aikamoista ottaa kengät jalasta pois ja antaa varpaiden koskettaa nurmea, kuunnella hiljaisuutta ja hätistellä jaloille vipeltäviä muurahaisia. Ah että. Hassua, että täällä on niin paljon paikkoja missä ei ole koskaan käynyt.

Tekis mieli laittaa tajunta virtaamaan ja syventyä kirjoittamaan, mutta koska ulkona paistaa aurinko, on aevan pakko lähteä auton hakureissulle ja sitä kautta etsimään järveä tai lampea, jonne voi loppupäiväksi hypätä pulikoimaan.

Tsirppis-tsii ja ihanaa alkavaa viikkoa <3

KESÄ ON NÄYTTÄNYT TÄLTÄ

summer.jpg

Viime ajat on jotenkin ollut niin onnellisen tuntuista. Kaikesta huolimatta.

On tuntunut siltä, että on täytynyt ottaa omaa aikaa entistä enemmän ja aika ajoin ravistella päätään. On pitänyt syödä vihreää, herätä viisarin värähtäessä kuuteen ja juosta pää kolmantena jalkana hiljaiseen sporaan, aina se on prkl lähdössä minuutteja liian aikaisin pysäkiltä. On pitänyt hyvästellä rakas ukki, kyyneleiden virratessa. Sanoa sana rakastan useammin kuin aikaisemmin. On pitänyt tajuta kuinka kauniista isovanhemmista meidän vanhemmat on kasvatettu.

Oon saanut nauttia kesästä, kellua järvessä ja saunoa äidin kanssa tunteja. Oon saanut käydä festareilla ja juoda viiniä. Oon saanut olla ja välillä valittaa olematta olemista. Oon saanut haaveilla ja toteuttaa, nähdä vanhoja ystäviä ja häivyttää ikävää.

Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, sain juuri uuden valkoisen maalilta tuoksuvan pyöreän ruokapöydän. Ah, elämä. Ja tämä tietokone. Tuntuu ihanalta näpyttää ajatuksia lauseiksi tähän näin.

RAKKAUSKIRJE KALLIOLLE

 

1.jpg

12.jpg

5.jpg

13.jpg

6

Täytyy tässä harmaudessa rakastaa, että kontrasti Kallion väreihin on voimakas. Osaa jokaisella askeleellaan häkeltyä, kuinka katukuva se ei vaan tylsene. Kunpa vaan ja jospa vaan kaikkialla olisi tätä vanhaa ja väriä, puuta ja betonia, kiveä ja korkeutta. Myöskään aamuöiset herätykset kadulla huutavien henkihieveröisten toimesta ei ketuta, ei lähikaupan ainaiset jonot, ei Piritorilla notkuvat sedät tai yläkerran musat. Oon aina rakastanut Kalliota, sen olemusta ja eloa. Täällä koti on.  ♡  Täältä kodista pääsen nopeasti kotikotoon Varkauteen tai lempikahvilaan naapuriin. Täältä oon löytänyt monta ystävää ja täällä oon tämmöiseksi kasvanut.

Nappasin s-marketisa kookos-linssi-tomaattikeittoon (ylläri-ylläri-ylläri) ainekset, ja koska nälkä on jo pirunmoinen kellon ollessa 17:57, suuntaan hellan ääreen. Ihanaa viikonloppua tyypit! ♡

HUOMENTA KAUNISTA

132

Lempikukkia, hyvää kahvia, hedelmiä, marjoja ja hitaita aamuja. Kaikki kotiinpaluun parhaimpia puolia. Niiiin, ja sitten vielä uusi harrastus. Oon käynyt muutamien viikkojen ajan Tipun kanssa fudistreeneissä. Kun pienenä on harrastanut jotain lajia useamman vuoden, niin voin sanoa että kaipuu sen pariin on varmasti monella. Vaikka me nyt vaan höntsäillään, niin koko joukkueen ilmapiiri saa mut hykertelemään onnesta. Oon aina treenien lopussa semmosissa virtalähteissä, että ei voi sanoa muuta kuin iihaanaa! Meillä on tänään illalla peli, mulla ensimmäinen varmaan seitsemään vuoteen. Jänskäilen siispä tässä vielä muutaman tunnin ja siivoan kotikolosen putiputipuhtaaksi. Ihanaa keskiviikkoa, ihanaa aurinkoa ja ihania ajatuksia. Tsirp!