HIIDENPORTTI NATIONAL PARK

Hiidenportin kansallispuisto, Sotkamo

metsä6

metsä3.jpg

metsä12

metsä20.jpg

metsä11.jpg

metsä1.jpg

metsä16.jpg

metsä4.jpg

Muutaman kumpuisen hiekkatien ja kymmenien epävarmojen risteysten sekä u-käännösten jälkeen löydettiin vihdoin perille Hiidenportin kansallispuistoon. Kellon tikittäessä illan viimeisiä tuntejaan, vaihdettiin oikeanlainen varustus päälle ja suunnattiin metsään. Merkittyjä reittejä kansallispuistossa on 30 kilometriä, joten yhden illan aikana ei ihan jokaista niistä koluttu.

Pitkospuiden, koskemattomien vehreiden sammaleiden ja suurten puiden uumenista avautui Hiidenportin rotkolaakso, jonka reunalla teki mieli kurkottaa vähän enemmän kuin olisi turvallista ollut.  Ilta-auringon lämmittäessä oli laitettava liioitellusti puettu pitkähihainen reppuun ja kärsittävä äkäisistä itikkaparvista. Tällaisissa maisemissa olo on ötököistä huolimatta onneksi kotoisa, ja taas jälleen kerran sitä alkaa harkita kantakaupungista pois muuttoa. Kunpa vaan, oi kunpa vaan olisi oma pieni puutalo metsän laidalla.

Kansallispuiston nähtävyydet nähtyämme suunnattiin takaisin ”leiripaikalle”, jonne meidän oli tarkoitus pystyttää teltat yöunia varten. Kello taisi tässä vaiheessa olla jo yli yhdeksän illalla, joten varmasti fiksuin tapa olisi ollut sammahtaa suoraan unille. Päätettiin kuitenkin lähteä meidän mökille Leppävirralle, jonne ajeltiinkin iltaa vasten vielä yli 300 kilometriä.

Ja hei, Suomessa kansallispuistoja on 40, joten eikö olis ihana tavoite käydä ne kaikki läpi? No olis!

Advertisements

MITEN KESÄ ON MENNYT?

polaroid

 

Elämä tuntuu virtaavan tällä hetkellä hieman töksähdellen eteenpäin. Johtunee ehkä siitä, että sain pienen ruokamyrkytyksen maanantaina ja siksi sairaslomailin tiistain. Ehkä myös viilenneistä keleistä ja farkuista jaloissa. Tekevät kaiken tuntumaan syksyltä. Ehkä myös se, että kollegat ovat töissä palanneet viiden viikon kesälomilta takaisin ja ensi viikosta lähtien (päivittäin) lounaaksi voi taas syödä pho-keittoa työpaikan vastapäisestä ravintolasta.

Kesä 2019 on ollut erilainen kuin muutamat aikaisemmat, sillä en ole ollut yksilläkään festareilla ja käynyt afterworkeillakin yhden ainoan kerran. En ole viettänyt kesäöitä ulkona, vaan valvonut niitä uuden ihmisen kainalossa. Viime kesän aamuseitsemään -rytmi jäi viime kesälle ja tänä vuonna oon raitiovaunuillut töihin usein vasta 8-9 aikoihin.

Siten kesä on lentänyt. Töissä ja kainalossa.

LOMA POHJOISEEN

hai1.jpg

hai2.jpg

hai4.jpg

hai10.jpg

HAI3.jpg

hai5.jpg

hai6.jpg

hai11.jpg

HAI9.jpg

hai12.jpg

Viime viikkoinen kesäloma vietettiin ympäri Suomea ajellen. Alun perin tarkoituksena oli telttailla loma Lofooteilla, mutta sateiset kolmentoista asteen ennusteet houkuttelivat jättäytymään Suomeen. Norja saa odottaa ensimmäistä kertaansa syksylle, jolloin kelit Lofooteilla ovat yleensä sateisen samanlaiset ja kymmenisen asteiset.

Viikon mittainen reissu mökeissä ja (hikisenä) teltassa nukkuen oli ihanaa irtiottoa kaikesta Helsingin hälinästä. Käytiin kansallispuistoissa, rannoilla ja meidän mökeillä Lappajärvellä ja Leppävirralla. Kesän lämpimin viikko osui sopivasti kesälomille, joten seitsemän päivää meni luonnossa lentäen. Can’t complain!

Ja hei elokuu, pitäisi vielä yrittää nauttia kesästä ja karistaa tätä jo tullutta syksyfiilistä. Kalenterin vaihtaessa sivuaan pian kesän viimeiselle kuukaudelle, tekisi mieli toteuttaa vielä yksi reissu. Mielessä on ollut ystävien kanssa matka Krakovaan, sillä ainakin itsellä on ollut pieni kaipuu kahviloiden ja kesäöisten tuntemattomien katujen pariin. Kaupunkireissu arkkitehtuurin parissa tervetullut!

LUCKY GIRL, 25

pa7

pa1

pa4

pa2

pa6

pa5

pa8

pa9

pa3

Yli kuukausi vilkaisemattakaan blogia on mennyt ohi lentäen. Olis varmaan pitänyt kirjoittaa luonnoksiin fiiliksiä (niitä semmoisia, joita ei koskaan julkaise) ja purkaa ajatuksia tekstiksi. Hassua, että tämä blogi se vaan kulkee aina mukana – vaikka onkin hiljentynyt välillä vuosiksi. Tässä se vaan on.

Moni asia on ollut viime kuukausina kovin ristiriitaista. Kaiken väsymyksen ja viime päivien sateiden keskellä on syksy kuitenkin tuntunut poikkeavalta. Tuntuu aika ajoin, että elän tiettyjen syklien murrosvaiheessa, eikä se uusi sykli ota oikein millään tullakseen. Pitäisi varmaan saada ensin lukkoja auki.

Täytän tänään 25, mikä se tuntuu kovin oudolta. Muutin neljä ja puoli vuotta sitten Helsinkiin ja jos sen saman ajan lisää nykyiseen ikään, ollaankin jo melkein kolmessa kymmenessä. A-pu-a. No oikeasti ja onnekseni en ikäkriiseilyitä kohdannut, sillä asenne elämää kohtaan osaa olla kovin rento.

Tsirppis-tsii mä alan syömään Woltattua Liemeä ja katsomaan Scurbsia. Viikonloppuna meillä on tyttöjen ilta, joten me korkataan hehkuviinit ja askarrellaan aarrekarttoja. Syksy <3

BARCELONA WE’LL SEE AGAIN

frame1.jpg

Oon suuresti sitä mieltä, että ihmisen täytyy osata ja voida unelmoida. Tai nyt kun me eletään täällä kovinkin etuoikeutettuina tyyppeinä, on osattava löytää virtaavimmat tiet niihin asioihin, jotka tekee meidät itsemme aidosti onnellisiksi. On pitänyt ravistella itseä viime aikoina, sillä on tuntunut, että mieli on laukannut vähän liiankin vauhdilla. On tapahtunut asioita ja ajatuksia, jotka on tehnyt mieltä selkeämmäksi. On jotenkin ihanaa löytää mielen sekavuuden jälkeen se soljuva ajatusmaailma. Kun hetken joku on kadoksissa ja sen jälleen löytää, osaa sitä arvostaa taas aivan uudella otteella. Ehkä juurikin siksi oon löytänytkin ihan uusia tavoiteltavia asioita, ja ehkä siksi välillä onkin hyvä hävittää hetkeksi ote elämästä.

KOKO tämän vuoden ajan mun on pitänyt tehdä aarrekartta. Toki eihän sitä kahdeksassa kuukaudessa millään voi ehtiä tekemään, mutta pian, pian on pakko! Aarrekartta on mun mielestä yksi maailman ihanimmista keksinnöistä. Kun unelmat kokoaa yhdelle kartonkipalaselle ja niitä lukee ja katselee päivittäin, osaa elämäänsä ohjata herkemmin niitä kohti.

Mutta hei, katsokaas missä me käytiin tässä kuussa! Barcelona ja sen silloinen lämpö sekä rannat. Sitges oli ehdottomasti paikka, jonne haluan palata vielä joku päivä lähitulevaisuudessa. Auringon paahtavuus ja kirkas vesi on sellainen yhdistelmä, jota toivoisin mun arkipäiviin loppuelämäkseni. Täytyy ehkä laittaa aarrekarttaan unelmaksi ulkomailla asuminen. Se on kaikista niistä suurin. Nyt mä keitän kahvit, luen tieku.fi:n sivut ja laitan Jorja Smithin soimaan. Tsirppis-tsii!

KESÄ ON NÄYTTÄNYT TÄLTÄ

summer.jpg

Viime ajat on jotenkin ollut niin onnellisen tuntuista. Kaikesta huolimatta.

On tuntunut siltä, että on täytynyt ottaa omaa aikaa entistä enemmän ja aika ajoin ravistella päätään. On pitänyt syödä vihreää, herätä viisarin värähtäessä kuuteen ja juosta pää kolmantena jalkana hiljaiseen sporaan, aina se on prkl lähdössä minuutteja liian aikaisin pysäkiltä. On pitänyt hyvästellä rakas ukki, kyyneleiden virratessa. Sanoa sana rakastan useammin kuin aikaisemmin. On pitänyt tajuta kuinka kauniista isovanhemmista meidän vanhemmat on kasvatettu.

Oon saanut nauttia kesästä, kellua järvessä ja saunoa äidin kanssa tunteja. Oon saanut käydä festareilla ja juoda viiniä. Oon saanut olla ja välillä valittaa olematta olemista. Oon saanut haaveilla ja toteuttaa, nähdä vanhoja ystäviä ja häivyttää ikävää.

Viimeisimpänä ja vähäisimpänä, sain juuri uuden valkoisen maalilta tuoksuvan pyöreän ruokapöydän. Ah, elämä. Ja tämä tietokone. Tuntuu ihanalta näpyttää ajatuksia lauseiksi tähän näin.