HEY YOU PUMPKIN

pitsa-tile

Ikävä tulee: Balin ja varsinkin Canggun ruokaa, valoa ja aurinkoa, vihreyttä, Bali-ystävien hymyä, kahviloita ja täältä puolelta palloa elämään saatuja ihmisiä. Kaikkea sitä, mitä elämä on täällä mulle antanutkaan. Lähinnä ehkä ikävä kuitenkin tulee tätä fiilistä ja olotilaa, joka on joka päivä mielen päällä. Miten maailman toiselta puolelta voi löytyä koti? Sellainen paikka, jossa on kaikki ympärillä. Tai ainakin melkein kaikki. Kaikki muu, paitsi ne vanhat maailman parhaat ystävä, perhe… ja se arki. Ne kun sais tänne kuljetettua, niin olisin maailman onnellisin. Onneksi on mahdollisuus maailman onnellisimpaan minään myös Helsingissä. Onneksi niin.

Käytiin tänään illallisella. Syömässä kurpitsa-pitsaa ja juomassa valkoviiniä. Vähän haikeroiduin. Ehkä juurikin ja kovinkin sen viinin lomassa.. mutta kuitenkin haikeroiduin. Aloin miettimään, että kohta paluu kotiin on oikeasti edessä. Eeeee-lääää-määä, älä mene niin lujaa. Onko elämän hidastamiseen oikeasti mitään hidastamis-ohjeita? Tai vaikka olisikin, niin tekisikö niillä mitään?

 

KAUNEINTA MITÄ LUONTO SUO

beach1beach2beach5beach3

Viime aikojen ja varsinkin viikkojen onnellisuus kumpuaa mun ystävien onnellisuudesta. Joskus näissä tilanteissa unohtaa kokonaan ittensä, kun on vaan niin sydän pakahduksissa niiden puolesta. Mutta tässä omassa tilanteessa, kun koti-ikävä leijailee maailmankaikkeuden toisella puolella, on ihan hyvästä vähän unohtaakin omat suuremmat fiilikset. Voi vaan olla ja hiimailla eteenpäin. Joskus on hyvä olla ajattelematta asioita liikaa, sen kun oppis. Ehkä joku päivä.

Mutta tiedättekö.. Yliylihuomenna saan maailman rakkaimman ystävän mun kainaloon Balille. Aamuisin kahvilla istuessa viestittelyt koti-Helsinkiin on saanut mut näyttämään ihan kreisiltä tai vähintäänkin ihan hemmetinmoisen rakastuneelta, kun näpyttelen yksin istuskellessa viestiä, maailman levein ja ei niin kaunein hymy kasvoilla. Hörpiskelen soijacappuccinoa hihitellen ja kiittelen elämää tästä kaikesta.

Sitten se toinen puoli. Se puoli pistää aina välillä hieman ahdistuneeks. Oon sen jo monen monta kertaa myöntänyt, mutta mä haluan kotiin. Viisi kuukautta vaan uusia ihmisiä ympärillä, ei ketään oikeasti tuttua. Se on vähän rankkaa. Se on rankkaa, ettei pääse omaan kotiin rauhottumaan, tekemään ruokaa ja ihan vaan oleilemaan. Ottamaan kiinni arjesta. Toki se on arki täälläkin, mutta täysin erilainen. Ei päiville saa niin paljon asioita, joita ihminen oikeasti tarvitsee. Esimerkkiärallaa oman huoneen imurointi. En oo täällä imuria nähnytkään. Pyykkien pesy? Vien pyykit pesulaan. Ruoan teko? Meen raflaan syömään halpaa ja maailman parasta ruokaa. Kaupassa käynti? Käyn oikeastaan nostamassa vaan rahaa ja ostamassa tukan pesuaineita, siinäpä se.

Osaiskohan joskus kirjottaa jotenkin normaalisti, eikä näin syvällisesti? Oppiskohan senkin tosta noin vaan, vaikkapa tän vuoden kuluessa? Hmm.

VARPUSIA 

ihmisia1ihmisia2
Iso AAH tälle tän hetkiselle yksin olemiselle. Makoilen hotellin sängyssä ja nakkasin just kameran muistikortin koneeseen. Ollaan oltu nyt toista päivää Phuketissa ja täytyy sanoa, että ihan hirvee mesta. Haha. Tarkotuksena meillä oli lähteä tästä veneellä pienemmille saarille, mutta koska oon täällä porukoiden ja heidän kahden ystäväpariskunnan kanssa – annan ohjat heille. Oikeastaan ihan hemmetin ihanaa, ettei tarvitse ite tehdä mitään (paitsi aika paljon). Voi vaan olla. Ihan kun ois taas viistoista vuotias.

Oon ollut tässä monta päivää ihan poikki. Mikä toki voi vahvasti johtua myös muutaman tunnin yöunista.. Kroppakin alkaa vähän huomauttelemaan, että menisköhän jo loma liian pitkäks. Rytmittömyys, ikävä kaikkea kohtaan ja pieni kyllästyminen saa kropan jotenkin ihan sekasin. Kun vaan pääsis jo oman keittiön ääreen, pesemään pyykkejä ja näkemään Helsinkiä. Ja niitä rakkaita tietysti. En oo vielä ostanut kotiin lentoja, mutta aika tarkka päivämäärä mulla on jo tiedossa milloin sinne palaan. Rutistan kyllä siinä vaiheessa kaikki ihan rikkinäisiks.

Ps. nään parin viikon päästä yhden aikamoisen super ihanan ihmisen kääks.

SENGGIGI

senggigi4senggigi2senggigi3senggigi1Käytiin muutama (?) viikko sitten Lombokilla. Suunnattiin Senggigiin, sillä löydettiin sieltä kiva majoittumismesta. Tipunen lueskeli netistä, että paikka olis kovinkin turistinen, mutta meidän lisäksi siellä ei tainnut juuri muita olla. Paikallisia siispä vain. Hati hati huudettiin aina perään, jos lähdettiin skoballa hurjimaan. Eli varovaisuutta vähän blondit hei. Haha.

Oon rakastunut Indonesiassa ollessa skootterilla ajeluun sen verran, että oon miettinyt oman vespan ostamista Helsinkiin. No ei varmasti tule toteutumaan, mutta haaveissa on. Oispa kiva. Siellä tosin kulkee julkiset niin pirunmoisen hyvin, eikä skoba olis käytössä kuin muutaman kuukauden.. joten unohtukoon idea ihana.

Täällä Thaikuissa en edes ottanut skootteria käyttöön, sillä olin asennoitunut enemmänkin ottamaan aurinkoa ja urheilemaan. Vuokraus ois myös maksanut kolme kertaa enemmän kuin mitä Balilla oon maksanut, joten no thanks.

Parastahan on, kun lähtee rohkeesti vaan ajelemaan tuntemattomia teitä. Lombokilla se oli iisiä, sillä saarta kiertää hyväkuntoinen ja leveä asfaltoitu tie. Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan ja luonnon lisäksi ympärillä näit ylä- ja alamäkien lisäksi turkooseja rantoja, vihreää, vihreää, lehmiä, paikallisia ja taas vähän meren lisäksi vihreää. Aikamoisen kaunista. Kaunista on myös kesken ajon yllättävä kaatosade, joka ajaa lähimpään ravintolaan pakoon. Paikalliseen sellaiseen, josta sai super hyvää kanaa ja riisiä. Koska sade ei lakannut ollenkaan ja oltiin ajettu 45 minuutin päähän meidän hotellilta, oli meidän pakko lähteä köröttelemään hiljaa takaisin päin. Tiedättekö kuinka pahalta tuntuu pienikin sateen ropina iholla, kun skootterissa on edes se 30km/h vauhtia. Aivan saatanasta koko homma. Sattuu enemmän kuin luulisi. Meidän oli siis pakko pysähdellä vähän väliä puiden alle sadetta piiloon. Onneks päästiin kuitenkin loppujen lopuksi (muistaakseni alkon kautta, joita ei löydy saarelta paikallisten alkoholittomuuden takia) takaisin kotiin, laitettiin kuuma vaahtokylpy tulille ja Suomilove pyörimään. Perus suomalaiset Indonesiassa. Heko heko.

GOOD MORNING PHUKET

ananas1anans2
ananas3Vaihdettiin tänään hotellia ja tultiin tällaseen hieman hienompaan mestaan, jossa meillä on ylimmän kerroksen kaksikerroksinen huoneisto. (Äskeinen auringonlasku oli aika maaaaa-geeee-a!) Tähän ei kuulunut viime hotellin tapaan aamupalaa, joten kävin tyhjentämässä hedelmäkojuja oikein urakalla. Oon viikon ajan kirmannu aamu seiskalta hotellin aamupalalle syömään vesimelonit ja ananakset pois muiden silmistä… joten täällä oottelen kuumeisena, että voisko alkaa nukkumaan ja pian herätä taas aamupalalle – se on kuitenkin päivän kohokohta. (Tässä välissä kirjoitteluita alko tekemään liikaa mieli iltapalaa, joten väsäsin ison kulhollisen hedelmiä hehe..)

Saispa Suomessakin yhtä tuoreita ja hyviä hedelmiä ihan alakerrasta. Tai toki saahan sitä, kun Alepaan kipasee, mutta ei taida ihan yhtä tuoretta olla. Tätä jos jotain mulla tulee ikävä Aasiasta. Ja ruokaa ylipäätään.. Onneks Helsingissä on kuitenkin paljon Aasialaisia rafloja, joten ikävän iskiessä voin juosta esim Lie Miin. Ihan suoraan lentokentältä.. Toivotaan maaliskuussa olevan jo sen verran lämmintä, että pärjään Kallioon asti kesävaatteissa. Enhän mää tajunnut, että Suomeen palaisin talven aikaan, joten lämpimämpää vaatetta ei sattumoisin ole mukana. Hmm.

Mutta se on tsirp-tsirp taas! Mä meen syömään tän kulhon loppuun parvekkeelle. Siellä on aika nätti kuu taivaalla!

GILI AIR / LOMBOK

meri1meri2meri3meri4Otettiin meidän homestayn ihanalta (lähemmäs) sata-vuotiaalta omistaja-pariskunnalta kyyditykset Lombokille ja takaisin. Vietettiin siis Senggigissä kaksi yötä ja Gili Airilla seuraavat. Me ihastuttiin Tipusen kanssa saareen ihan possuna. Se hiljaisuus, kun ympärillä ei kulje ollenkaan moottoriajoneuvoja.. Balin jälkeen se ihan humisee korvissa.

Ilman kenkiä aamusta iltaan tekee ihmeitä, polkupyörä jalkojen alla vielä enemmän. Saari on abauttiarallaa 15 neliökilometriä, joten pikaisen tutkimusmatkan joka kolkkaan kerkee tekemään hyvin muutamassa päivässä. En suosittele ehkäpä niinkään sataman puoleisen rannan tuntumassa olevia ravintoloita. Ruoka oli vähän tylsää, ylihinnoiteltua ja tarjoilu aikamoisen hidasta. Napattiinkin siis mielummin paikallisesta raflasta safkat mukaan alle kahdella eurolla. Jos hurjaks ois heittäytynyt, niin ympäri saarta kävelevän Lombokilaisen naisen korista ois saanut 70 sentillä riisiä ja kanaa ihan lämpimänä. Ehkä ens kerralla, ehkä.

Jos tänne saarelle, viereisille Gili Menolle tai Gili Trawanganille aikoo suunnata, niin takaan ettei taikasienien törmäämiseen voi välttyä. Taikaa kokeilemaan haluaville tiedoksi, että kymmenellä eurolla saat takuulla maailman kaikki värit ja äänet käyttöön muutamaks tunniks. Tai niin meille ainakin muut turistit kehuskeli haha. Me kuitenkin jättäydyttiin luonnontuotteista, juotiin valkkaria riippukeinuissa keinuen ja tutkailtiin tähtitaivasta ukkosen riehuessa horisontissa. Aika hienoimpia kokemuksia siinä samalla merta tuoksutellen.