ASIAA ELÄMÄSTÄ

1.jpg

24.12.2018 kirjoitettua.

Mietin tovin kuinka kiertäisin seuraavan lauseen jotenkin hieman vaikeammin ymmärrettäväksi. Tai semmoiseksi, jota täytyisi rivien välistä hieman kaivella. Kirjoitan sen nyt sitten kuitenkin suoraan – erosin kaksi ja puoli vuotta tuntemastani ihmisestä muutama kuukausi sitten. Asia tuntui kovin pelottavalta siirrolta, vaikka päätöksestä täysin varma olinkin. Aikuisiän ensimmäinen parisuhde päättyi ja nyt on opeteltava elämään yksin. Se tässä ehkä eniten pelottaa, sillä oon ollut viime aikoina muutenkin todella yksinäinen.

Asuin Kalliossa i-ha-nas-sa kodissa, joka tuntui oikeasti kodilta. Vietin siellä paljon aikaa. Se oli kaunis koti ja siellä oli hyvä olla. Olin aivan varma, että joudun maksamaan itseni kipeäksi pienestä asunnosta kantakaupungissa. Etsin hikikarpalot otsalla asuntoa lähes kuukauden (joka varmasti on monelle lyhyt aika). Kävin yleisissä näytöissä kymmenien muiden asuntoa etsivien kanssa. Ei napannut. Ei kolahtanut. Stressasin, mutta samaan aikaan tiesin, että kaikki vielä järjestyy. Aivan niinkuin elämä aina ennenkin paikoilleen on soljahdellut.

Nyt koti on Kruununhaassa. Maksan itseäni hieman kipeäksi, mutta koti siinä samanaikaisesti kipeydestä kauneudellaan parantaa. Neliöitä on 33 ja huonekorkeutta 4 metriä. Saan herätyskellon aamulla soidessa laskeutua rappusia pitkin parvelta alas, kipittää olohuoneen ja keittiön läpi kylpyhuoneeseen, jossa astella rappusia pitkin vessanpöntölle. Aika mahtavaa. Koti tosin ei ole vielä tuntunut niin kovin kodilta. Yleensä ikävöin jo ensimmäisen Varkaudessa nukutun yön (olin porukoiden luona joulun vietossa) jälkeen omaan kotiin, mutta sitä ikävää ei vielä ole tullut. Se voi tosin johtua myös siitä, että koti odottaa siellä ihan yksinään.

2

Tänään 20.3.2019 kirjoitettua.

Ja niin sitä yksi aikakausi taas päättyy. Tuntuu oudolta, että työyhteisöstä voi tulla niinkin rakas kuin mitä nykyisestä on itselleni muodostunut. Oon oppinut valtavan määrän uutta, tutustunut ihailtaviin ihmisiin, sisäistänyt uusia ajattelutapoja ja saanut inspiraatiota oman elämän luovimiseen. Yhdeksän kuukauden aikana on ollut ainoastaan muutama aamu, jolloin olis tehnyt mieli jäädä sänkyyn. Eikä päivääkään, jolloin työ ei olisi tuottanut onnenpuuskia.

Viime syksynä (viimeisimmän postauksen aikoihin) päätin tehdä elämässä käännöksen. Erosin ja muutin omilleni. Asia oli ollut pohdinnassa jo pidemmän aikaa, mutta ehkäpä juuri työyhteisön antamasta läsnäolosta sain voimia jatkaa elämää ihan vain itseni kanssa. Tuntuu pelottavalta ja hieman väärältäkin sanoa, mutta nyt on helppo hengittää. Helppo olla taas minä.

3.jpg

Joulukuu meni Kalliosta pois muuttaessa. Uusi koto asettui Kruununhakaan.

Jotenkin tuntui, että kyllä se koto jostain löytyy. Ja niin löytyi. Kodosta alkoi muotoutua oma paikka kuitenkin vasta tammikuun puolella. Se, että oppi olemaan yksin, oli pienen hengähdystauon takana. Se, että antoi itselleen luvan nauttia elämästä ja yksinolosta, vaati itseltään suuremman hyväksynnän.

Vuosi 2019 on ollut elämäni parhaita, vaikka takana onkin vasta kolmisen kuukautta. Oon saanut uusia hyviä ystäviä, tehnyt ja harrastanut. Elänyt, jos niinkin voin alkuvuoteni yhteen sanaan kiteyttää. En tiedä onko valo hullaannuttanut, mutta ei ole ollut päiviä ilman hyvää oloa. Tässä elellään vahvan tasapainon ja seesteisyyden keskellä. Väittäisin niin.

Mutta entä nyt? Maaliskuun pian vaihtuessa kevääseen, on suunnitelmat elämän suhteen jälleen auki. Niin sanotusti; ei suunnitelmia. Tuntuu kuitenkin, että jotain hyvää on tulossa. Ihan jossain tuossa oven takana ne vaan odottelee oikeaa hetkeä. Ihana 2019.

Advertisements

PARAS LAHJA ITSELLE

kollaasi1.jpg

Päätin ottaa tämän kahdenkymmenenviiden ikävuoden kunniaksi uuden tavoitteen. Hieman soljuvampaa tekstiä ja ajatusten puroilua – sitä olisi ihanaa alkaa harrastamaan. Viime aikoina oon ollut niin kovin yksinäinen, että kirjoittamisesta on ollut jo vuosien ajan niinä sellaisina hetkinä seuraa. Tai sanotaanko, että itsestään saa ihan uudenlaisen ystävän, kun oppii pukemaan ajatuksiaan sanoiksi.

Eilen töissä kahvitaukoa pitäessä eksyin taas Tieteen kuvalehden sivuille. Lueskelin etusivun artikkeleita ja päätin siinä ensimmäistä siemausta ottaessani, että nyt on aivan pakko tilata tieku kotiin. Aivan pakko. JA niin tilasin! Oon miettinyt sitä vuosikausia, enkä ole ikinä sitä raaskinut tai saanut aikaiseksi.

Viimeisin (ja ainoa ikinä) lehti joka omalla nimellä postiluukusta on pudonnut, on ollut W.I.T.C.H. Haha-ha. Ne kaikki kymmenet numerot on vieläkin meidän mökin lipastossa tallessa. Ah, ai että! Luulen, että näiden vuosien myötä omat mielenkiinnon kohteet ovat onneksi muuttuneet sen verran, että vaihtaisin heittämällä tuon mainitsemani noita-lehden Tieteen kuvalehteen.

Just nyt oon aivan valmis kasvojen pesulle ja käpertymään peittojen alle. Seuraava steppi uniin siispä. Hyvää viikonloppua <3

 

kollaasi2.jpg

LUCKY GIRL, 25

pa7

pa1

pa4

pa2

pa6

pa5

pa8

pa9

pa3

Yli kuukausi vilkaisemattakaan blogia on mennyt ohi lentäen. Olis varmaan pitänyt kirjoittaa luonnoksiin fiiliksiä (niitä semmoisia, joita ei koskaan julkaise) ja purkaa ajatuksia tekstiksi. Hassua, että tämä blogi se vaan kulkee aina mukana – vaikka onkin hiljentynyt välillä vuosiksi. Tässä se vaan on.

Moni asia on ollut viime kuukausina kovin ristiriitaista. Kaiken väsymyksen ja viime päivien sateiden keskellä on syksy kuitenkin tuntunut poikkeavalta. Tuntuu aika ajoin, että elän tiettyjen syklien murrosvaiheessa, eikä se uusi sykli ota oikein millään tullakseen. Pitäisi varmaan saada ensin lukkoja auki.

Täytän tänään 25, mikä se tuntuu kovin oudolta. Muutin neljä ja puoli vuotta sitten Helsinkiin ja jos sen saman ajan lisää nykyiseen ikään, ollaankin jo melkein kolmessa kymmenessä. A-pu-a. No oikeasti ja onnekseni en ikäkriiseilyitä kohdannut, sillä asenne elämää kohtaan osaa olla kovin rento.

Tsirppis-tsii mä alan syömään Woltattua Liemeä ja katsomaan Scurbsia. Viikonloppuna meillä on tyttöjen ilta, joten me korkataan hehkuviinit ja askarrellaan aarrekarttoja. Syksy <3

IT’S FRIDAY AGAIN

blue1

blue10.jpg

blue6.jpg

blue2.jpg

On olemassa niitä asioita, joiden aikaan saaminen viisästyy aina vaan lisää ja lisää. Itsellä se on vaatekaapin läpikäyminen. Se kun täytyis tehdä ainakin kaksi kertaa vuodessa – syksyllä ja keväällä. Jotenkin sen aloittaminen ei oo vaan koskaan sitä mielekkäintä hommaa. No, mutta viime sunnuntaina sain sen vihdoin aikaiseksi!

On ihana (ja ei niin kovin ihana) tunne repiä KAIKKI vaatteet kaapista lattialle. Kun saa laitettua kesävaatteet odottamaan ensi vuotta, valkkailtua myyntiin menevät vaatteet, löydettyä kauan kadoksissa olleet sukkaparit ja viikattua loput vaatteet omille hyllyilleen – voi taputtaa itseään olalle. Lasillisen viiniäkin olisin ansainnut, mutta sen tällä kertaa skippasin. Joka kerta, kun tän urakan on saanut tehtyä, on olo jotenkin paljon kevyempi.

Mutta tsirppis-tsii mä lennän nyt viikonlopun viettoon. Tiedossa on paljon ja vähän enemmänkin kaikkea (kuin yleensä).

LOVE IN THE AIR

7

2

3

11.jpg

4

12.jpg

9

10

Tätä viikonloppua odotin sydämeni pohjasta. Ei ollut suuria suunnitelmia. Tai ainakaan sellaisia, joita olis täytynyt tippaakaan stressailla. Tälle päivälle olin sopinut kierrätyskeskus-päivän ystävien kanssa ja huomiselle ruuan laittoa toisten sellaisten. On vaan saanut antaa akkujen latautua, kun ei ole tarvinnut minnekään säntäillä. Koko viikko on oikeastaan mennyt vain töissä ja kotona. On ollut veto sosiaalisen ähkyn takia vähän poissa, joten kotona oleminen on maistunut oikein ihanalta. Tarvitsen aina sen hetken ihan vaan olemiseen, jotta sitten voin taas antaa itsestäni enemmän ympärillä oleville. Nyt tuntuu taas omalta itseltä.

Oon niin kovin onnellinen ja onnekas tyyppi, että omistan sellaisen ystävän, jonka seurassa keskustelu vaan soljuu eteenpäin. Ihan sama kuinka pieni aihe tai asia, saadaan tuntien vuoropuhelua aikaan joka ikinen kerta. Se, jos joku on ihanaa. Ja puhdistavaa.

00:37, joten ehkä on aika alkaa ööunille. Hyvää ihanaa unta, tätä viikonloppua ja lämpöisiä syyspäiviä sulle ja sulle <3

HETKET YKSIN

kahvi1

kahvi2.jpg

Hetket näyttävät usein tältä kun ne viettää yksin. Keitän kahvin ja juon sen ikkunan edessä. Nappaan siitä joka kerta kuvan, enkä edes tiedä miksi. Jotenkin se tuntuu olevan aina oikeassa paikassa ikkunalaudalla. Siinä me sitten istutaan, katsellaan kadulla käveleviä ihmisiä ja tuoksutellaan syksyn tuomia tuulenpuuskia ikkunan raosta.

Ne on niitä hetkiä yksin. Ja niitä minä rakastan.